sunnuntai 10. elokuuta 2014

Viimeinkin sain aikaiseksi

30 päivän kirjahaaste selvästi tappoi muun bloggauselämäni, mutta olen nyt inspiroitunut kirjoittamaan (kuten normaalisti) viime aikoina lukemistani kirjoista, joista tosin kaikki eivät enää ole niin kovin viimeaikaisia. Mennään nyt tällä innolla kuitenkin niin pitkälle kuin se kantaa.



(Järkyttävän isolta tämä keskikokoinen kuva tuntuu nyt, kun olen 30 päivässä käyttänyt vain pieniä kuvia. Outoa.) Kuten aiemmin totesin, olen täysin unohtanut arvostella tämän keväällä ostamani ja lukemani kirjan. Nyt on siis aika.

Robert Galbraithin eli J. K. Rowlingin kirjoittama Käen kutsu on nykyajan Lontooseen sijoittuva dekkari, jonka alussa kaunis ja kuuluisa nuori mallityttö kuolee pudottuaan alas parvekkeeltaan. Tapaus todetaan itsemurhaksi, mutta tytön veli ei ole vakuuttunut ja ottaa yhteyttä rahaongelmissa olevaan, juuri uuden sihteerin saaneeseen yksityisetsivä Cormoran Strikeen. Stirke on Afganistanin sodan vetaraani ja hänen oma henkilökohtainen elämänsäkin on solmussa, mutta mallin kuoleman selvittämisessä on pelissä paljon rahaa. Niinpä hän hyväksyy keikan ja ryhtyy uusi sihteerinsä apunaan tutkimaan kuolinyön olosuhteita.

Kirja on vetävä ja realistinen kuvaus Lontoosta, ihmisistä ja sotkuisesta vyyhdestä asioita, jotka joskus muodostivat jonkun elämän. Hahmot ovat todella sympaattisia ja samaistuttavia ja heidän henkilökohtainen elämänsä on kiedottu taitavasti murhan selvittämisen lomaan, niin ettei se tunnu pitkästyttävältä tai asiasta pois johtavalta. Uhrin elämää setvitään perusteellisesti, ja lukijasta tuntuu, kuin hän olisi lopulta tutustunut jopa kuolleeseen tyttöön, jonka luksuselämän ympärillä pyöri paljon huhuja - sekä todenmukaisia että valheellisia.

Käen kutsussa on sopiva tahti, se ei vyöry eteenpäin muttei myöskään hidastele. Ainakin Lontoossa vierailleen on helppo kuvitella paikat, joissa Strike sihteereineen vierailee, ja muutoinkin tarkka taustatyö antaa ammattimaisen ja uskottavavan vaikutelman. Ja vaikka aiheet, joita kirja käsittelee, ovat raskaita, se on kirjoitettu sopivalla pilkkeellä silmäkulmassa, niin ettei se ole kovin raskasta luettavaa.

Jatkoa odotellessa:)

Neljä ja puoli tähteä
Robert Galbraith: Käen kutsu. Otava, 2013. S. 463. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi samana vuonna nimellä The Cuckoo's Calling.




Claire Merlen The Glimpse oli tulosta alkukesän kirjastoreissulta. Se ei aivan täyttänyt odotuksia.

Ana elää tulevaisuuden maailmassa, jossa ihmiset on luokiteltu puhtaisiin ja hulluihin heidän dna:ssaan kantamiensa geenien perusteella. Puhtaat asuvat yhteisöissä ja hullut kaupungissa, eivätkä juuri ole tekemisissä toistensa kanssa. Ana on puhtaan perheen lapsi, puhdas itsekin - tai näin hän kuvittelee, kunnes saa tietää, että hänen puhtaustestissään oli ollut virhe, ja hän onkin itse asiassa hullu. Anan elämä kääntyy päälaelleen, mutta hän saa armonaikaa ja ehdot: jos hän sitoutuu poikaan, johon oli ollut sitoutumassa ennen virheen paljastumista, ennen kuin hän täyttää 18, hän saa jäädä yhteisöön kunnes mielisairauden oireet puhkeavat. Mutta kihlajaisiltana Jasper katoaa, ja Anan on selvitettävä miksi.

Idea oli hyvä. Teksti oli toimivaa. Juonessa oli paljon kiinnostavia elementtejä - ehkä jopa hiukan liikaa. Varsinainen ongelma oli kuitenkin se, että juoni eteni hitaasti kuin tervassa kävellen, enkä edes tiedä, miten se eoli mahdollista, kun koko ajan tuntui tapahtuvan jotain, mutta silti kirja eteni loppuun asti tuskastuttavan hitaasti. Ehkä siihen vaikutti juuri mainitsemani, että juonessa oli jopa niin paljon elementtejä, että jokaisesta kiinni pitäminen ja kaiken päivittäminen esti kokonaiskuvaa edistymästä. Vietin lähes koko kirjan odottaen, milloin se alkaa. Lopulta minulle selvisi, ettei se muuttuisi tästä, mutta minun oli silti pakko lukea se loppuun, sillä kaikki nämä juonen elementit olivat yksittäisinä niin koukuttavia, että minun piti saada tietää, mitä tapahtuu. Hahmot olivat kivoja, joskin hieman kliseisiä, ja kuten sanottu, idea oli hyvä, toteutus vain ei oikein toiminut.

Kaksi ja puoli tähteä
Claire Merle: The Glimpse. Faber and Faber, 2012. S. 411



Esittelin tämän kirjan lyhyesti lempi nuorten aikuisten kirja -osiossa, jos en aivan väärin muista, mutta kertaus on opintojen äiti.

Mikeyn sisko ei uskalla lähteä ulos talosta. Hän istuu kotona, ei käy koulussa eikä tapaa kavereitaan, sillä hän ei uskalla kohdata maailmaa. Hänet on raiskattu, ja hän on lukinnut itsensä sisälle. Mikey on epätoivoinen ja raivoissaan. Ellien veli taas pääsee vankilasta kotiin odottamaan edessä kummittelevaa syytetyn kuulemistilaisuutta. Köyhän perheen huorahtava tytär syyttää häntä raiskauksesta, mutta eihän Tom olisi ikimaailmassa voinut tehdä mitään sellaista. Hänhän on Ellien oma, rakas ja huolehtiva veli. Kun Mikey päättää tappaa Tomin ja törmää yrityksineen toistuvasti Ellieen, heidän maailmansa eivät sulaudu yhteen - ne pikemminkin romahtavat toistensa lomaan.

The Glimpsen jälkeen You Against Me oli todella miellyttävä kokemus. Aihe oli raskas, mutta hahmot todella ihania ja realistisia, ja Mikeyn ja Ellien tilanteet tuntuivat todella koskettavilta ja omilta. Kirjassa ei mässäilty yksityiskohdilla tai ahdistuksella, vaan tyydyttiin siihen, miten asiat olivat. Se myös pani todella ajattelemaan vaikeita elämäntilanteita ja valon löytämistä pimeimmistäkin nurkista. Ihanan mustaa tilannekomiikkaa, täydellisen onnen hetkiä, kapinallisia päätöksiä ja elämän päähän potkimaksi joutumista oli juuri sopivassa suhteessa, niin että kirjasta muodostui rakastettava ja aito lukukokemus, jonka pariin palannen vielä joskus. Suunnittelen myös lukevani kirjailijan aiemman teoksen Ennen kuin kuolen (Before I die) kunhan vain joskus ehdin.

You Against Me on todella, todella hyvä kirja. Pidät siitä varmasti.

Viisi tähteä.
Jenny Downham: You Against Me. David Fickiling, 2011. S. 412.



Tämä oli kolmas kirja, jonka lainasin samalla kerralla kuin kaksi edellistä. Ulkopuolelta se näytti vähän tyhmältä mutta viihdyttävältä, mutta yllätyin positiivisesti. Ei se ollutkaan tyhmä.

Jennan paras ystävä kuolee auto-onnettomuudessa, joka jättää myös Jennaan ikuisen arven: se kulkee hänen kasvojensa poikki ja on suuri, violetti, ja näkyvä. Pikkukaupungin asukkaana Jennan ei tarvitse paljon näyttäytyä ihmisille, mutta joskus kohtalo päättää toisin... kohtalo voi esiintyä myös koirasi muodossa. Kun Jennan koira juoksee venettään puhdistavan, komean ja tuntemattoman pojan luokse, eikä suostu tulemaan takaisin, on Jennan pakko paljastaa kasvonsa tälle. He törmäävät uudestaan... ja uudestaan, ja Jenna saa huomata, etteivät kaikki välitäkään, vaikka hänen kasvoissaan on iso, ruma arpi.

Kirjaa kerrotaan vuoron perään Jennan ja Ryanin näkökulmista. Itse pidin lähtökohtaisesti enemmän Ryanin osuuksista, sillä hänen elämänsä veneen asukkinsa kahdestaan äitinsä kanssa on paljon kiinnostavampi, eikä hän ole niin raivostuttavan ulkonäkökeskeinen kuin Jenna. Ryan tietää, ettei toista voi määritellä jonkun yhden piirteen vuoksi, ja minä arvostan sitä.

Skin Deepin juoni on monitahoinen ja paikoin yllättävä ja se pysyy kiinnostavana läpi kirjan. Kuvailu on tarkkaa ja syntyneet kuvat jäävät vahvoina mieleen. Kirjassa on paljon huumoria ja yleistä lämminhenkisyyttä, mikä tekee siitä ikään kuin miellyttävän turvasataman. Onnellinen loppu oli ehkä hiukan liiankin imelä, mutta kai se on sallittava... sen verran rankkoja juttuja hahmot käyvät kirjan aikana läpi.

Erinomainen esimerkki nykynuortenkirjallisuudesta, kuten myös edellinen kirja. Jos kaipaat jotain realistista mutta ei liikaa omaa elämääsi muistuttavaa, ovat nämä kaksi brittikirjaa erittäin hyvä valinta.

Neljä tähteä.
Laura Jarratt: Skin Deep. Electric Monkey, 2012. S. 376.


No, sainpas listalta ruksittua kirjoja, vaikka lista jäi edelleen huolestuttavan pitkäksi. Toivottavasti saan uuden tämänkaltaisen inspiraation lähiaikoina. Loppuun voin vielä sanoa, että olen lukenut myös Fruits Basketin osat 8-11, joskaan en muista niistä enää riittävästi että voisin kirjoittaa minkäänlaista järkevää arvostelua tai edes selostusta. Kauhean kiva sarja on.




1 kommentti: